maanantai 29. toukokuuta 2023

.

SM-lentopalloa Ruokolahdella viikonloppuna

Ruokolahden liikuntahallilla pelaa noin 150 lentopalloilijaa viikonlopun aikana. Ruokolahden Raju pääsee järjestämään B-tyttöjen SM-finaalit.

Tulevana lauantaina ja sunnuntaina Ruokolahden liikuntahallin täyttävät lentopalloilijat, heidän taustajoukkonsa ja suuri määrä talkoolaisia. Ison turnauksen järjestelyihin tarvitaan paljon porukkaa, mutta onneksi ruokolahtelaisen urheiluseuran riveistä vapaaehtoisia löytyy.
- Turnauksen järjestämiseen tarvitaan monen kymmenen ihmisen työpanosta, kertoo Olli Tiilikainen, Rajun lentopallojaoston puheenjohtaja.



Vapaaehtoisia tarvitaan esimerkiksi kenttien valmisteluun, tuomareiksi, kirjureiksi, kahvioon ja ruokailuihin, makkaranpaistoon sekä muihin oheistoimintoihin. Ruokolahden liikuntahallille odotetaan yhteensä 150 pelaajaa taustajoukkoineen ja kannustajineen. Otteluihin on vapaa pääsy.

Avajaisia vietetään lauantaina kello 9 ja pelit alkavat kello 10. Sunnuntain välierät alkavat kello 10. Finaaliottelu pelataan sunnuntaina noin kello 15.30.

Rajun oma B- joukkue pelaa ensimmäisen koitoksensa lauantaina kello 10. Joukkueessa on Ruokolahdelta ja Parikkalasta kotoisin olevia pelaajia.

Joukkueen kokoonpano on:
Anttila Elina
*Jantunen Inka*
Kolehmainen Vilma
Lehmus Eevi
Löfman Ella
Matikainen Miima
*Muukkonen Elisa*
*Muukkonen Emilia*
Pitko Neea
Puurtinen Sara
*Saikkonen Mira*
Savolainen Ella
*Sikiö Riikka*
Viljakainen Veera

Parikkalalaisia pelaajia ovat tähdellä merkityt.

Rajun lentopallojaoston puheenjohtaja Olli Tiilikainen on hyvin innoissaan tulevasta turnauksesta.
- Todella hienoa, että saamme mahdollisuuden järjestää Suomen kovatasoisimmille juniorijoukkueille kauden huipennuksen covid-pandemian sotkemien kausien jälkeen, hehkuttaa Tiilikainen.

Sanna Äikää