perjantai 29. syyskuuta 2023

.

Uusi rakennustarkastaja astui puikkoihin

Ruokolahden kunnan uusi rakennustarkastaja Jarkko Purujoki on viettänyt lapsuutensa Ruokolahdella mökkeillen.

- Molemmilla isoäideillä oli mökit täällä Ruokolahdella Hauklapissa ja Utulassa, joten kunta kävi tutuksi jo lapsena. Itsellämme on mökki Puumalassa, kun aikoinaan Ruokolahdelta ei löytynyt sopivaa tonttia, kertoo Imatralla asuva Purujoki.

 


Viimeiset parikymmentä vuotta Purujoki on toiminut yrittäjänä suunnitellen ja valvoen talojen rakentamista.
- Samantyyppistä työtä kuin rakennustarkastajalla, mutta vähän toisella puolella. Mukavaa on ollut työmailla käynti ja ihmisten tapaaminen, mikä toteutuu hyvin nykyisessä työssä, hän tuumaa.

Paljon on myös neuvontatyötä puhelimessa, kun vaikkapa mökin ostoa harkitseva henkilö soittelee rakennusoikeudesta tai kaavatilanteesta. Uusien talojen tai mökkien rakentajat työllistävät myös paljon, sillä rakennuslupa on siinä aina ensimmäinen askel, minkä lisäksi on paljon katselmuksia rakennuskohteessa.

- Rakennuslupien saamisen aika on nyt vähän ruuhkautunut lomien vuoksi reiluun kuukauteen, mutta kolmeen viikkoon päästään varmasti piakkoin, Purujoki toteaa.
Saavutus on hyvä, sillä Suomessa rakennuslupien tavallinen käsittelyaika on 1-3 kuukautta ja isommissa kaupungeissa jopa puoli vuotta.
- Toki käsittelyaika voi joskus olla pidempi, jos kohteessa on jotain ongelmallista. Ja poikkeusluvan saaminen rakentamiseen kestää toki pidempään, koska niistä päättää kunnanhallitus. Itse olen mukana valmistelemassa poikkeuslupia kunnanhallitusta varten, Purujoki kertoo työnkuvastaan.

Työsarkaa riittää myös siinä, kun monet haluavat muuttaa vapaa-ajan asunnon vakituiseen käyttöön. Ruokolahden kunta suhtautuu siihen positiivisesti, kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät. Tontin koko vaikuttaa, samoin kuin sijainti eli onko kohde vaikkapa keskellä tiheää loma-asutusta.

- Lämpöeristys ja vesihuolto pitää olla myös hyvällä mallilla. Järvien lähellä ja pohjavesialueilla jätevesistä ollaan erityisen tarkkana. Vaatimukset ovat viime vuosina tiukentuneet luonnon suojelemiseksi, Purujoki huomauttaa.
Esimerkiksi vesivessan tekeminen nostaa jäteveden käsittelyn vaatimustasoa huomattavasti. Käytännössä silloin tarvitaan umpisäiliö, vaikka harmaat vedet johdettaisiin suodatuskenttään. Suojaetäisyydet rannasta ovat myös tärkeitä.

Kuva: Rakennustarkastaja Jarkko Purujoki (oik.) kävi tarkistamassa Iiro Hallahuhdan taloprojektin uudella Vaittilanrannan asuinalueella, jossa saa rakentaa myös rantasaunan veden äärelle. Alue sijaitsee hotelli Hirsirannan naapurissa.

Jari Kallio