maanantai 29. toukokuuta 2023

.

Ruokatreffit käynnistyvät Elvinkulman olohuoneella

Uusi ruokatreffikokeilu alkaa tiistaisin Elvinkulmassa
klo 11.00–13.00. Lounaalle järjestetään ilmainen taksikuljetus pitäjiltä, kotiosoitteesta.

Ensimmäinen taksikyyti pitäjiltä lähtee 6. syyskuuta. Palvelua kokeillaan syys-joulukuun ajan.



Ikäihmisten vaikuttamispäivässä 8.6.2022 saadussa palautteessa ikäihmiset ovat toivoneet lounas-
ruokapalveluja, joihin myös pitäjillä asuvilla olisi mahdollisuus osallistua. Samoissa palautteissa
korostettiin sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuutta. Palautteissa tuli esille myös toive päästä
taksilla / kimppakyydein Elvinkulman olohuoneeseen.

Ruokolahden kunta käynnistää ruokatreffikokeilun syyskuun alussa. Kokeilun tavoitteena on tukea
hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin sekä mielekästä ohjelmaa hyvän
ruoan äärellä. Kokeilussa halutaan huomioida erityisesti kuntakeskuksen ulkopuolella asuvat, joilla
liikkuminen palveluihin olisi muuten haasteellista.
Ruokatreffit järjestetään tiistaisin Elvinkulman olohuoneella, joihin on ilmainen taksikuljetus
pitäjiltä kerran viikossa kyläkunnittain. Kuukauden toisena tiistaina myös keskustaajama-alueen
asukkailla on mahdollisuus hyödyntää kyytipalvelua. Tiistain ruokatreffeihin voivat osallistua myös
muut kuin taksikyydillä tulevat. Taksilla kulkevien tulee ilmoittautua taksiin ja ruokailuun edellisen
viikon perjantaina klo 12 mennessä. Ilmoittautuminen suoraan Elvinkulman olohuoneelle. Omalla
kyydillä tulevat ilmoittautuvat ruokailuun viimeistään saman viikon maanantaina klo 12 mennessä.

Vanhusneuvoston sihteeri Marketta Paananen on kokeilusta innoissaan.
- Meillä on jokaisella
kerralla ruokailun lisäksi mukavaa ohjelmaa ja ruoka on laadukasta. Mikä parasta, kotimatkalla voi
halutessaan hoitaa myös kauppa-asiat. Toivon, että mahdollisimman moni tarttuu tilaisuuteen ja
saadaan vilkasta treffielämää syksylle.

Lounas sisältää lämpiman ruuan, salaatin, ruokajuoman, leivän ja kahvin. Keittopäivinä on tarjolla jälkiruoka.
Lounaan hinta on työttömille ja eläkeläisille 5,50 €, muille 7 €. Elvinkulmassa on ainoastaan
korttimaksumahdollisuus. Käteisellä voi ostaa ruokalippuja ennakkoon kirjastolta.
Lisätiedot:
Anne Rasimus, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , 044 449 1213 tai Elvinkulman olohuone,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , 044 449 1273.