Mehiläisinnostus lähti yhdestä pesästä
- Luotu 12.10.2022
Honeybee Hunaja on ruokolahtelaisen Niina Leinon yritys, joka myy hunajaa ja muita mehiläistuotteita.
Tarkkolalaisen pihan laidalla, pellolla nököttää parisenkymmentä mehiläispesää. Pesät ovat kaikki keskenään hieman erilaisia ja siihen on hyvä syy.
- Mehiläisten pitää tunnistaa oma pesänsä, jotta ne osaavat palata oikeaan paikkaan, kertoo Niina Leino, Honeybee Hunajan yrittäjä.
Ensimmäisen mehiläispesänsä Leino hankki vuonna 2016, oikeastaan hetken mielijohteesta. Pesien määrä lähti kasvamaan vuosi vuodelta ja pian Leino sai miehensä Arinkin innostumaan mehiläistenhoidosta. Nyt Niina ja Ari ovat viittä vaille valmiita mehiläistarhaajia.
- Suoritamme parhaillaan mehiläistarhaajan ammattitutkintoa, jonka opiskelu kestää noin 1,5 vuotta, kertoo Niina Leino.
Opinnot sisältävät muun muassa hoitotoimenpiteiden opettelua, yrittäjyyttä ja hunajankäsittelyä. Lisäksi opetellaan mehiläisten käyttäytymistä ja erilaisten tautien torjumista.
Päivätyökseen Niina Leino tekee seminologin ja hedelmällisyysasiantuntijan töitä. Siksi ehkä mehiläisemojen kasvatus kiinnostaa.
- Tänä kesänä olen kokeillut toukansiirtoja ja mehiläisten jalostamista. Osa mehiläisistä on kiukkuisia ja niiden hoitaminen on hankalaa. Jalostuksella pyritään saamaan rauhallisia yksilöitä.
Vaikka Leinojen pariskunta käyttää mehiläistenhoitoon tarkoitettuja suojavarusteita, pistoilta ei pysty kokonaan välttymään.
- Itse työskentelen välillä ilman suojakäsineitä, siksi saan joskus pistoja käsiini. Ari sen sijaan sai ensimmäisen pistonsa vasta tänä kesänä.
Näin lokakuun alussa pesien ympärillä on rauhallista, kun mehiläiset valmistautuvat talvehtimaan. Leinojen mehiläiset ovat italialaista rotua ja ne liikkuvat vain yli +7 asteen lämpötilassa. Talvehtimista varten pesiin laitetaan ravinnoksi talvisokeria.
- Sen avulla mehiläiset eli kuningatar ja työläiset, selviävät talven yli. Kuhnurit joutuvat pesästä pois, niillä ei ole talvella mitään virkaa siellä, kertoo Niina.
Mehiläiset asettuvat talvella pesässä toistensa lähelle ympyrämuodostelmaan. Kuningatar on keskellä ja työläiset ympärillä ja näin ne lämmittävät toisiaan. Talvisin pesissä on noin 10 000 mehiläistä, kun kesällä niitä saattaa olla jopa 60 000 per pesä.
Leinojen mehiläispesät on ympäröity matalilla sähköaidoilla.
- Aidat ovat karhuja varten. Viime vuonna pihapiirissä kävi karhu, joka pöllyytti pari pesää levälleen. Aidat saimme riistakeskukselta, kertoo Leino.
Niina Leinon mukaan tämän vuoden hunajasato oli melko hyvä. Hunajaa Leinon yritys myy somen kautta sekä toreilla ja tapahtumissa.
- Hunajan makuun vaikuttaa se, mistä mehiläiset keräävät mettä. Me myymme laadukasta luonnonkukka- ja metsähunajaa, kertoo Leino.
- Talven aikana mehiläistarhaaja saa hetken hengähtää.
Toki työtä riittää muun muassa varusteiden huollossa ja puhdistuksessa, kertoo Niina.
Varsinaiset työt mehiläisten parissa jatkuvat heti maaliskuussa, kun emot alkavat munimaan. Mehiläiset lähtevät puhdistuslennolle talven jäljiltä, kun lämpömittari ylittää 7 asteen.
Leinojen mukaan mehiläisistä on muutakin hyötyä kuin hunajasato. Mehiläiset ovat luonnolle elintärkeitä pölyttäjiä, jotka rikastuttavat ympäristöään.
- Esimerkiksi marjasadot voivat parantua. Siksi teemme yhteistyötä esimerkiksi mansikanviljelijöiden kanssa. Pari pesää marjapeltojen läheisyydessä voi kasvattaa satoa, kertoo Leino.
Lisää mehiläispesiä ei Leinoille ole tulossa.
- Nyt niitä on sopiva määrä, jotta työmäärä pysyy kohtuullisena kahdelle ihmiselle, sanovat Ari ja Niina Leino.
Sanna Äikää